Kirjoitettu 1.3
Tiistaina tulin tallille puoli neljän maissa. Listassa ei ollutkaan sama hepan nimi kuin ennen vain siellä lukikin Forella. Forella ei olekkaan seikkaillut blogissani vielä, Forellalla olen mennyt pari kertaa alkeis tunneilla. Laitoin Forellan tunnille valmiiksi.Tultiin maneesiin ja hyppäsin selkään tuntui ihan oudolta kun on tottunu Eetuun. Mentiin ulos alkukäynneille. Forella katsoi todella paljon ympärilleen ja oli ihan valmis lähteemään tuhatta ja sataa jos pienikin ääni kuului. Tultiin "aukiolle" jossa sitten joku hevonen hirnahti tai jotain vastaavaa. Sitten
kaikki jotkut hepat lähti, sain hetkellisesti pidettyä Forellaa mutta ohjat lipesi käsistä. En saanut enää ohjista kiinni, ja Forella olikin jo kiitolaukassa. No sitten Forella jatkoi laukka ja edessä olikin lumikasa jonka yli hän sitten hyppäsi. En itse ollut valmistunut hyppyyn joten tulihan sieltä sitten lennettyä. Sain haavan kyynärpäähän ja pieniä naarmuja. Mentiin puhdistamaan haava ja päätin jatkaa tuntia koska haava ei ollut hengenvaarallinen. Tunnilla Forella katseli todella paljon ympärilleen. Vaihdettiin suunta oikeaan kierrokseen. Tultiin kolmikaarista uraa käynnissä, Forella taipui mukavasti ja oli yllätävän reipas. Siirryttiin raviin ja tultiin samaa kolmikaarista uraa. En saanut Forellaa samanlaiseksi kuin käynnissä. Parin kerran jälkeen alkoikin jo sujumaan vähän paremmin. Kolmikaariseen uraan lisättiin harjoitus ravi. APUA. Tultiin v muotoinen kaari, en osannut istua harjoitus ravissa, pohjetta en saanut läpi.. No parin kerran jälkeen tultiin jo paremmin. Siirryttiin uralle ja käyntiin. Meidät jaattiin 2 pääty ympyrälle jossa sitten nostettiin laukka. Ai että se laukka oli tasaista ja ihanaa. ❤️ Meinasin jäädä selkään vaan istuskelemaan. Ryhdistäydyin ja aloin työstämään laukkaa. Tosin sekään ei hirveästi auttanut, laukka vaan riepastui ja itselleni tuli hirveä etunoja ...pitäis saada se pois... Siirryttiin ravin kautta käyntiin ja uralle. Käynnissä vaihdettiin suunta ja tultiin taas kolmikaarista uraa pari kertaa. Forella meni todella jäykäksi. Tultiin taas samoille päätympyröille ja siellä taas nostettiin laukka.. Sain nostettua huonosti laukan kun kylki oli kipeä, en saanut pohjetta läpi ja käänsin likaa ohjaa ulospäin niin eipä sitten tullut mitään. Siirryttiin uralle ja ravailtiin vielä lopuksi. Sitten kiitos ja ratsailta. Toivon todella että saan Forellan ensi kerraksi vaikka tällä kertaa tipuinkin.
Tosi kiva postaus,ja meet kyl hyvin!♥
VastaaPoistaKiitos!:)
PoistaAika "kivan" näköne toi sun toinen kylki
VastaaPoistaMm:|
PoistaAuts :( Toivottavasti ei sattunu!
VastaaPoista